Munuaisten hyväksi – lautasmalli

Hyvä ruoka on monipuolista ja edistää kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kun munuaiset toimivat edelleen hyvin tai niissä on vain lievä toimintahäiriö, suositellaan tavallista ja monipuolista ruokaa. Mitään erityistä ”munuaisdieettiä” ei tarvita.

Lautasmalli toimii tienviittana, kun halutaan kontrolloida ravinnon monipuolisuutta. Lautasmalli on kuvaus siitä, kuinka eri ainesosien tulee jakautua lounaalla tai illallisella. Mittasuhteet ovat samat, söipä sitten paljon tai vähän. Ruoan määrä riippuu nälästä ja energiantarpeesta.

Lautasmallin kolme osaa:

Osa 1: Peruna, pasta, riisi, bulgur ja leipä (ensisijaisesti täysjyvä). Suurin osa lautasesta täytetään tästä ryhmästä.

Osa 2: Vihannekset ja juurekset. Tämä osa on yhtä suuri kuin edellinen. Ylipainoinen voi täyttää puolet lautasesta vihanneksilla ja juureksilla.

Osa 3: Liha, kala, kananmuna ja palkokasvit, esimerkiksi pavut. Lautasen pienin osa.

Ravintovirasto on todennut, että joka toinen aikuinen ja joka viides lapsi on ylipainoinen tai lihava. Liikalihavuus nostaa 2-tyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Ravitsemusneuvottelukunta kehottaa syömään kaksi kertaa enemmän hedelmiä ja vihanneksia kuin ennen, valitsemaan avainlippu-merkittyjä tuotteita ja syömään kalaa kolme kertaa viikossa. Ruoanlaitossa suositellaan käytettävän nestemäistä margariinia tai öljyä ja suosimaan täysjyvähiutaleita, -ryynejä, -pastaa ja -riisiä. Useimpien olisi myös syytä vähentää virvoitusjuomien, makeisten, jäätelön, naposteltavien ja leivonnaisten määrää.

 

Lue lisää: www.ravitsemusneuvottelukunta.fi